Kirahvit: Eläimiä, jotka erottuvat joukosta Kirjoittanut Lynn Hofland

Kirahvit todella erottuvat joukosta. Eläintarhassa tai niiden luonnollisessa asuinympäristössään Keski-Afrikassa, ne kohoavat korkeudellaan toisten petojen yläpuolelle, ja ovat toiseksi suurimpia elossaolevia maaeläimiä tänä päivänä (afrikannorsu on suurin). Kirahvin kaulan pituus on kiehtonut ihmisiä vuosien varrella. ”Miten kirahvi sai pitkän kaulansa?”, jotkut kysyvät.

Kun näkee hartiakorkeudeltaan kolme metriä pitkän kirahvin venyttävän 2,5 metrisen kaulansa äärimmilleen, ja sitten lisäävän pituuteensa vielä melkein 30 senttimetriä sen pitkällä tarttuvalla kielellään, yrittäessään yltää todella korkeaan akaasiapuun oksaan, jotkut saattavat uskoa että kirahvin venyttämistoiminto on vaikuttanut sen kaulan pituuden kehittymiseen. Mutta todella, pystyykö kirahvi lisäämään mitään sen ominaisuuksiinsa ?

    Jos yksi ominaisuus muuttuisi, eikö se vaikuttaisi kokonaisuuteen ? Tarkastellaanpa kirahvia tarkemmin.

Kirahvi on nisäkäs, ja sentakia sen ruumiinrakenne on paljolti samanlainen kuin muiden nisäkkäiden. Kuten useimmilla muilla nisäkkäillä, kirahvilla on seitsemän kaulaluuta. Mitä jos sillä ei olisi seitsemää luuta hartioiden ja pääkallon pohjan välillä ? Ihmisen lyhyt kaula kannattaa sen täydellisesti tasapainoitettua päätä hyvin pienellä vaivalla, kun se on pystyasennossa. Kirahvin valtavaa päätä täytyy pitää ylhäällä koko ajan. Seisoma-asennossa melkein puolet sen n. 225-kiloisista kaulalihaksista ovat jännitettyinä. Tarvittava lihasten määrä on suoraan verrannollinen kannatettavien nivelten määrään. Jos nivelten määrän vähentäisi vain kahteen, niin että olisi yksi nivel pääkallossa ja yksi rinnassa, se vähentäisi painoa huomattavasti ja jäisi enemmän energiaa hengissä pysymiseen. Jos ruoanpuute vaikutti kaulan kehittymiseen, eikö kaulan luiden ja nivelten määrä muuttuisi myös sellaisessa evoluutioprosessissa ? Ilman muuta tällaisessa mallissa olisi ongelmana joustavuuden menetys, ja se lisäisi huomattavasti murtumisen riskiä, jos kirahvi saisi iskun päähän tai kaulaan.

Samalla tavoin, hyvin moninivelisen kaulan omistaminen vaatisi täysin päinvastaista - suuremman energiankäytön ja suuremman kannatettavan lihasmassan. Tämä saisi aikaan sen, että kirahvin painopiste siirtyisi etujalkojen eteen silloin kun sen pää on ojennettuna suoraan eteenpäin, saaden näin takajalat nousemaan maasta - olettaen että etujalat olisivat tarpeeksi vahvat tähän. Seitsemän kaulaluuta on erinomainen malli.

Kun kirahvin pää on niin korkealla ilmassa, sen valtavan sydämen täytyy pystyä toimittamaan riittävästi happipitoista verta kolme metriä ylös sen aivoihin. Tämä muodostaisi ongelman (verenpaine muodostuisi liian isoksi) kun kirahvi on pää alhaalla juomassa vettä, jos sillä ei olisi ainutlaatuista yhdistelmää vahvistettuja suoniseinämiä, ohitus- ja verenkerääntymisestoläppiä, pienten valtimoiden verkostoa (rete mirabile = ihmeellinen verkosto) ja painetunnistavia signaaleja, jotka huolehtivat riittävästä verenkulusta aivoihin juuri oikealla painemäärällä. Jopa niille, jotka pitävät tätä vain verenkiertojärjestelmän mukautumiskykynä korkeisiin painovoiman paineisiin, kirahvi on ainutlaatuinen.
 

Yhtä ihmeellinen on se tosiasia että kirahvilla veri ei keräänny jalkoihin, ja se ei vuoda ylenmäärin, jos se saa haavan jalkaan. Salaisuus piilee sen erittäin kovassa ihossa ja sisäisessä lihaskalvossa, jotka estävät veren kerääntymästä. Tämä ihoyhdistelmä on ollut NASA:n laajamittaisen tutkimuksen kohteena kun he ovat kehittäneet painovoimapukua astronauteille. Yhtä hyödyllistä estämään ylenmääräinen verenvuoto on se, että kirahvilla kaikki valtimot ja verisuonet sijaitsevat syvällä jalassa.

Hiussuonet jotka yltävät ihon pinnalle ovat erittäin pieniä, ja punasolut ovat noin kolmanneksen kooltaan verrattuna ihmiseen, mahdollistaen verenkulun hiussuonissa. Käy nopeasti selväksi, että nämä ainutlaatuiset kirahvin ominaisuudet ovat kaikki vuorovaikutteisia ja toisistaan riippuvaisia sen pitkän kaulan kanssa.

Mutta tässä ei ole vielä kaikki. Pienemmät punasolut antavat enemmän pinta-alatilaa sekä mahdollistavat suuremman ja nopeamman hapen imeytymisen vereen. Tämä auttaa pitämään riittävän hapen määrän koko kehossa, mukaanlukien pään.

Keuhkot toimivat sydämen kanssa antaakseen kirahville riittävän hapen, mutta tavalla, joka on ainutlaatuinen kirahville. Kirahvin keuhkot ovat kahdeksan kertaa suuremmat kuin ihmisen, ja sen hengitystiheys on noin kolmanneksen ihmiseen verrattuna. Hitaampi hengitys on välttämätöntä, jotta se pystyy kuljettamaan vaadittavan ison ilmamäärän polttamatta sen kurttuista 3,6 metristä henkitorvea. Kun kirahvi hengittää sisään, se ei pysty poistamaan kokonaan aikaisempaa happipuutteista hengitystä. Kirahvin kohdalla tämä ongelma ratkeaa pitkän henkitorven avulla, joka säilyttää enemmän kuollutta ilmaa kuin ihminen voi hengittää sisään yhdellä henkäyksellä. Täytyy olla tarpeeksi isot keuhkot, jotta tämä ”huono ilma” muodostuu vain pieneksi osuudeksi kokonaisuudesta. Tämä on fysiikkaongelma, jonka kirahvi on onnistunut ratkaisemaan.

Edellisen ihmeteltävän lisäksi kirahvipoikasen synty sinetöi kannan, että kyseessä on älykäs suunnittelu. Vastasyntynyt poikanen putoaa elämään 1,5 metrin korkeudelta, koska emo ei pysty mukavasti kyykistymään maahan, ja maahan asettuminen houkuttelisi kovasti leijonaa tai muuta saalistajaa hyökkäämään emon kimppuun. Kuten kaikkien nisäkkäiden kanssa, syntymähetkellä pää on erikoisen iso muuhun vartaloon verrattuna, ja se aiheuttaa haasteen kulkiessaan synnytyskanavaa pitkin.

Vauvakirahvilla on toinen haaste siinä, että sillä on hyvin hauras pitkä kaula kiinnitettynä 70-kiloisen vastasyntyneen kehoon. Jos pää tulisi ulos ensin, kaula varmasti murtuisi kun loput kehosta putoisi sen päälle. Jos pää tulisi ulos viimeisenä, kaula murtuisi myös varmasti kun kehon paino yrittäisi nykäistä pään ulos emosta. Tämä selvä umpikuja on vältetty sillä, että takalonkat ovat paljon pienemmät kuin etuhartiat, ja kaula on juuri tarpeeksi pitkä että pää mahtuu synnytyskanavaan niin että se lepää takalonkkien päällä. Etujalat tulevat ulos ensin vähentääkseen putoamisen vaikutusta muuhun kehoon. Takalonkat tukevat ja pehmentävät päätä, ja taipuisa kaula mahdollistaa tehdä terävän käännöksen etuhartioiden ympäri.

Tämä on täydellinen ulostulo, se olisi mahdotonta millään muulla tavalla tai kaulanpituudella. Minuuttien sisällä uusi poikanen on seisomassa suloisesti emon jalkojen välissä. Kirahvi varttuu syntymästä aikuiseksi vain neljässä vuodessa, ja sinä aikana kaula kasvaa kuudesosasta kolmasosaan kirahvin kokonaispituudesta. Sellainen kasvu vaaditaan että sen jalkojen pituus ei muodostu ongelmaksi ja että se pystyy kumartumaan juodakseen vettä. Poikasen ensimmäisen vuoden ruoka on melkein pelkästään emonsa ravintorikasta maitoa, jota se yltää helposti imemään.

Ekologisesti, kirahvi sopii elinympäristöönsä täydellisesti. Puidentrimmaajalle on tarvetta estääkseen nopeastikasvavat varjopuut peittämästä maata ja hävittämästä paljontarvitsemaa nurmikkoa, joka ruokkii muita savannin eläimiä. On myös tarvetta vartijalle, joka pystyy näkemään korkean ruohon yli ja tarkkailemaan saalistajakissojen liikkeitä. Kirahvi ei ole ainoastaan tarpeeksi pitkä tähän, mutta sillä on myös erinomainen näkö ja utelias luonne. Kun se on varoittanut toisia eläimiä useilla häntänsä huiskautuksilla, se loikkii rohkeasti pois vaaran luota. Suuri vartalonpituus, kovat ihokerrokset, tappava takakavion potku, ja pitkät ja nopeat loikkaukset tekevät täysikasvuisesta kirahvista epämieluisan saaliin kenelle tahansa lihansyöjistä.

Se, että tämä kaikki olisi voinut kehittyä yhdessä eläinlajissa, ilman mahdollisia lähisukulaisia, ja että kirahvi olisi kehittynyt tällaiseksi pelkästään ruoanpuutteen takia maan tasossa, on järjetön ajatus. Eikö muidenkin eläinten, jotka syövät maan tasossa ja ovat isojen kissojen kohteina, ja joita pommitetaan samalla kosmisella säteilyllä, olisi pitänyt kehittyä enemmän kirahvin kaltaiseksi ?

On mielenkiintoista, että on olemassa muita eläimiä, jotka syövät puista. Afrikan gerenukilla eli kirahviantiloopilla on pisin kaula kaikista gaselliheimon lajeista, sillä on pitkä kieli, ja se syö lehtiä puista seisoen takajaloillaan. Afganistanin kierteissarvikauris eli markor osaa kiivetä jopa 7,5 metriä korkeisiin puihin syömään lehtiä. Toiset nisäkkäät haluaisivat syödä puiden lehtiä, mutta mistään niistä ei kehity kirahveja, ja kirahvi ei todellakaan tullut sellaiseksi kuin se on, kehittymällä toisista ”vähemmän kirahvimaisista” eläimistä.

Emme voi tietää, olivatko olosuhteet samanlaiset menneisyydessä, mutta ”tarve selviytyä kohoamalla korkeammalle ruoan takia” ei ole mitään muuta, kuten niin monet darwinilaiset selitykset, kuin pelkkää jälkispekulointia. Fossiilikokoelma vahvistaa tämän asian, ja kirahvissa nähtävä ainutlaatuinen ja ihmeellinen suunnittelu taas varmistaa asian. Ylistys, kunnia ja arvostus kuuluu kirahvin Luojalle.
 

1. Percival Davis and Dean H. Kenyon, Of Pandas and People, Haughton Publishing Company, Dallas (Texas), 1989, s. 71.

2. Alan R. Hargens, Developmental Adaptations to Gravity/Cardiovascular Adaptations to Gravity in the Giraffe, Life Sciences Division, NASA Ames Research Center (California), 1994, s. 12.

3. Helen Roney Sattler, Giraffes, the Sentinels of the Savannas, Lothrop, Lee and Shepard Books, New York, 1979, s. 22.

4. Francis Hitching, The Neck of the Giraffe, Where Darwin Went Wrong, Ticknor and Fields, New York, 1982, s. 179.

Pääsivu:  Suomi

www.creationism.org